Ollu vähän helteitä ja kiireistä taas niin kirjoittaminen jäi, mutta. Tänään on onnen päivä! Aloitin laihduttamisen joulukuun 26. päivä ja tänään tasan -10kg! Sen kunniaksi kävin karmeella hellelenkillä, mutta ei tuolla kyenny juoksemaan ku kolme kilsaa ja sit äkkiä sisälle vilvottelemaan. Juhla-ateriaks valitsin pizzaa jonka söin puoliks pojan kanssa. Nyt kauhee morkkis. Noh, täytyy opetella elämään sellasen tasapainon kanssa että joskus voi herkkujakin syödä, kun muistaa muuten syödä terveellisesti. Tästä sit eteepäin vaan, toivottavasti loput 6kg(?) putois ilman sen suurempia tuskailuja. On tässäkin monen viikon jumituksia ollut mut nyt tuntuu et ehkä olen löytäny sen tasapainon millä paino putoaa. Kivaa :) Eikä tässä muutenkaan perseestä ole. Kuumia kelejä, mies pitää lomaa ja lasten kans altaassa loiskutellaan päivät pitkät. 

Onkohan muut yhtä neuroottisia laihduttaessa? Että ku on pudonnu iso määrä ihraa ja sit syö vähän pizzaa, ni ku katsoo peiliin ni ihan ku jotenki alkais paisumaan vanhoihin mittoihin samantien. Koitan järjellä selittää itselleni et ei, kyl ihan normaalitki ihmiset syö välillä pizzaa lihoamatta 10kg yhdessä yössä. Vähän on siis petrattavaa vielä tän aivon kanssa. 

On tää niin perseestä. Eka oot täällä kotona muksujen kanssa ja sitte ku haluaisit vähän omaa aikaa ja vapautta ni ei käy ku imetys. Sitte imetys loppuu ja alkaa ihminen heräämään maailmaan et hei, mä oon muutakin kuin vaan äiti ja tissibaari ja kodinkone, että sovinpa ystävän kanssa reissun johonkin. Joku tuolla kuulee ajatukset ja lopettaa äitiyspäivärahan niin että hähää, etpäs pääse koska olet peeaa! On kyllä niin motivoivaa kun olet laittanu tiskit ja pyykit ja käyny kaupassa ja leikkinyt lasten kanssa ja laittanut ruokaa ja ulkoillut, niin muistat että vittu kun tätä on kivaa tehdä joka päivä 24/7 kun ei ole VARAA lähteä mihinkään! Motivoi kyllä niin pirusti. Tietysti voi heittää sen työkortin sieltä mutta kun ei se ole nyt vastaus.

Jotain positiivista tässä päivässä, paino on ainakin hetkellisesti lähtenyt taas laskuun. Ja nyt kun olis motivaatiota salille ja jumppiin ni hehe, ei käy koska raha. Onneks mulla on aina juoksu. 

Yritän tässä samalla syöttää lasta ja aloittaa bloggaamisen. Idea tähän syntyi kun äsken kotiuduin hesburgerista ruokasäkin kanssa. Mietin miten on ajat muuttuneet. Ennen olisin ottanut ilon irti yksin olemisesta ja hakenut mättöä ja syönyt majoneesit suupielissä mahani täyteen, tällä kertaa kuitenkin hain kaksi salaattia.

Ehkä kuitenkin esittelen itseäni hieman. Olen 32-vuotias naisihminen. Olen naimisissa ja harmaita hiuksia päähäni kasvattavat 3-vuotias poika ja hieman alle vuoden vanha tytär. (Ja luonnollisesti aviomies). Olen ollut kotona 2010 joulukuusta joten myönnetään, aika mökkihöperöitynythän minä nykyään olen. Joulukuussa 2013, eli noin puoli vuotta sitten huomasin että minusta on tullut läski. Sain jonkun omituisen motivaationpläjäyksen ja päätin että minusta tulee taas, jos ei nyt hoikka niin ainakin normaalipainoinen ja tyytyväinen ihminen. Tuosta on nyt siis useampi kuukausi ja -7kg. Aloitin myös juoksukoulun tammikuussa ja käyn muutaman kerran viikossa juoksemassa 5km. Tavoitteena olisi ensin puolimaraton, sen jälkeen ehkä jopa maraton joskus! Painoa saisi myös pudota sellaiset 10kg vielä, mutta pikkuhiljaa kun tässä on tätä muutakin elämää pitämässä kiireisenä.